LAUKKU Novita MAMBO -langasta valmistui tässä yksi ilta. On ollut jo käytössäkin. Ohje siis uusimmasta Novita Syksy 2007 -lehdestä malli 55.
Neuloin bambupuikoilla nro 8. Mambo on nopeaa neulottavaa ja neuleesta tulee kivan kuohkeaa. Lanka tuntuu karhealta sormissa. Ostin lankaa myös kaulahuiviin mutta nyt mietin toteutanko huivina ollenkaan just tuon karheuden vuoksi.

822389.jpg

822415.jpg


Neuloin virolaisesta evillan hahtuvasta hatun heinäkuussa valmistuneen pinkki-vihreän hahtuvalaukun kaveriksi. HASSU HATTU huvitti yhden illan perheeni jäseniä kun jokainen vuorollaan mallaili sitä pähänsä. Suurihan se oli!! Mittasinkin mutta jäi merkkaamatta muistiin joten tarkkoja mittoja ei ole... sen muistan että 116 silmukkaa loin ja että neuloin korkeudeksi 35,5 cm. Pyöröpuikoilla nro 6 neuloin ja kaksinkertaisesta hahtuvasta. Päättely kolmella puikolla päätellen.

822404.jpg

2-vuotias kuopus mahtui hatun sisälle melkein koko poika! ;)

50 asteen ohjelma pesukoneessa vanhat farkut kaverina ja hattu oli valmis;

822407.jpg

Hatusta tuli just minun päähän sopiva. Valitettavasti vielä ei ole kuvaa jossa hattu olisi päässä mutta jahka sellaisen saan liitän blogiin.


Hattu ja samasta hahtuvasta neulottu laukku samassa kuvassa.
822410.jpg


HOLEY CABLE on puoliksi valmis. Mallihan on hauska toteuttaa. Ensin neulotaan paidan puolikas hihasta aloittaen ja sitten toinen puolikas samalla tavalla.

Uusia keskeneräisiä juttuja ovat virkattu pipo pojalle Novita HipHop-langasta ja kännykkäpussi neuloen Novita Tenneseestä äitini tilauksen mukaan.